Leevin Blogipostaus 10.1.

   Tässä on nyt kupletin juoni: sovittiin ryhmän kesken, että koska leiriä on neljä päivää jäljellä ja paljon jännää tekemistä selvästi on luvassa, niin nyt jokainen kirjoittaa vuorollaan yhdestä päivästä, mitä jännää on ITSELLEEN tapahtunut kyseisenä päivänä!

   Soin itselleni yksimielisesti kunnian kirjoittaa ensimmäisenä omasta päivästäni, koska internetyhteyksien ratkomisessa oli ongelmia todella myöhään ja muut vetäytyivät ilmeisesti jo yöpuulle.

   Kolmas leiripäivä oli hiukan hidastempoinen ensi alkuun. Aamupala käytiin syömässä normaalisti, ja sen jälkeen jokainen hakeutui omalle työpisteelleen aamupäiväksi. Itsellä sattui olemaan köysikiipeilyissä ensimmäinen vuoro olla auttamassa, ja aiemmalla hidastempoisuudella tarkoitan lähinnäsitä, että oltiin Pinjan ja Tuulin kanssa lähinnä ylimääräisinä apukäsinä tilanteesa. Aluksi ei päästy tekemään oikein mitään, ja vasta pahimman ruuhkan aikaan itsellä sattui olemaan eniten tekemistä valjaiden tarkastuksissa. Muuten ei kerrassaan mitään erikoista!

     

   Lounaan jälkeen meidät yllytettiin kokeilemaan jotain varsin hupaisaa: kuinka monta vaeltajaa saataisiin mahtumaan bajamajaan? Ensimmäisen kerran vastaus on: 21! Tästä tapahtumasta ei tullut kuvaa, mutta siitä lisää tuonnempana. Sen sijaan jotain mielenkiintoisempaa tapahtui.

   Olin menossa iltapäivän rastilleni (kirveen heittoon), kun meidän leirin vastaava Phill sattui puheille ja heitti ehdotuksen haluaisinko lähteä johonkin kierrokselle (Canopy Tour?), johonka tietenkin vastasin "totta kai!" Hyppäsin siis bussiin joka oli juuri lähdössä muutenkin, ei mitään hajua mihin oltiin suuntaamassa tai mitä tekemään, mutta kun hypättiin bussista Rotoruan keskustan liepeillä, tajusin kertaheitolla mainostaulusta: vaijeriliukuun!

   Erityisen hauskan tapauksesta teki se, että olin porukan ainoa täysi-ikäinen! Tajusin siis, että Phill oli heittänyt meikäläisen jonkun puuttuneen johtajan tilalle, ja tarkoitus olisi johtaa tämä 8 hengen ryhmä vaijeriradalle ja takaisin bussiin.

   Homma hoitui onneksi varsin helposti, sillä kierros oli opastettu ja käytännössä hoitui itsestään alusta loppuun. Sain siis toisin sanoen useamman kympin arvoisen vaijeriajelukokemuksen täysin ilmaiseksi! Maisemista kelpasi nauttia ja antaa kameran laulaa koko matkan ajan. Lataan myös vielä myöhemmin pätkän itse vaijeriliu'usta jonnekin.

     

    Maisemat oli kerrassaan huikeita, ja korkeimmillaan vaijerin varassa lasketeltiin jopa 45 metrin korkeudessa ja parhaimillaan 220 metrin yhtämittainen matka. Saatiin myös kokeilla ylösalaisin liukumista kierroksen loppupuolella.

   Mielenkiintoisen reissusta teki erityisesti se, että matkalla oppaat selittivät kuinka olivat pari vuotta takaperin mukana pyydystämässä ja tyhjentämässä näitä metsiä tuholaisista (rotista, ferreteistä ja opossumeista), sillä nämä tuholaiset olivat pääsyy Uuden-Seelannin luonnonvaraisten lintujen (mukaanlukien Kiwien) joukkokatoon viimeisen sadan vuoden aikana. Aihe oli sinänsä varsin kiintoisa, että ei ole mennyt niinkään pitkää aikaa kuin sata vuotta siitä, kun metsät on täyttänyt lintujen laulu tämän kertaisen hiljaisuuden sijaan. Oppaat kertoivat, että heti kun kaikki tuholaiset on saatu hävitettyä näistä metsistä, voidaan suojelussa olleet Kiwit palauttaa ensimmäisenä luonnolliseen elinympäristöönsä.

   Matka jatkui luonnonsuojelun oppitunnin jälkeen, ja kierroksen päätteeksi saatiin vielä mukaan kortit, joilla saataisiin käydä lataamassa netistä ilmaiseksi matkan varrella oppaiden ottamia kuvia laskijoista! Silti koko päivästä parhaiten tuntuivat jäävän mieleen opit siitä, kuinka ihmisen tulo sivuvaikutuksena tuhosi lähes 70% Uuden-Seelannin lintukannasta...

     

   Kun päästiin takaisin leiriin, olikin jo päivällisen vuoro, ja liittouduin jälleen Pinjan, Tuulin ja Eeron seuraan ja kerroin heille päivästä. Heillä oli ollut kuulemma lähinnä seisoskelua iltapäiväkin kiipeilyrasteilla, paitsi Eerolla joka oli päässyt myös Offsite-aktiviteettiin aiemmin (maastopyöräily). Hänetkin oli kuulemma heitetty vain teinien sekaan, ja käsketty johtaa porukkaa pyörillä. Ruoan jälkeen oli hiukan aikaa rentoutua, ja sen jälkeen oli ennätyksen rikkomisen aika: tällä kertaa bajamajaan saataisiin mahtumaan ainakin 22 vaeltajaa!

   Ennätys meni kuin menikin ihmeen kaupalla rikki, ja tästäkin on todisteena video joka ilmaantuu Youtubeen tai Facebookkiin myöhempänä ajankohtana.

   Huomenna ei ainakaan tarvitse seisoskella kun ilmoittauduimme kaikki aamupäiväksi Rainbow Springs (Offsite) -tapahtumaan, josta ainakaan itsellä ei ole mitään hajua mitä se pitää sisällään. Iltapäivällä taas pääsemme Rotoruaan kiertelemään ja ostamaan mm. halpoja kuteita Piraattipartyihin sekä muuta mahdollista tarpeellista. Nyt on kuitenkin kello lyönyt yli puolen yön ja lähenee jo puolta yhtä, joten päätän oman blogikirjoitukseni tähän, ja huomenna on seuraavan retkeläisen vuoro, kuka sen haluaakin silloin kirjoittaa!