perjantai 15. tammikuuta 2016

15.1. - Viimeistä viedään!

   Tosiaan... Reissumme viimeinen päivä alkoi aurinkoisena, ja lievästi kipeähköissä oloissa. Puolet ryhmästämme nappasi ja jakoi edeltävänä iltana jonkin asteisen flunssan poikasen, joten lähtö ja ideointi oli hiukan tahmeaa heti aamusta. Olimme kuitenkin jo edellisenä iltana päättäneet, että lähdemme tänään käymään Aucklandin museossa, ja siitä pidimme kiinni!




   Matkalla museolla kävelimme pienen puiston poikki, ostimme jäätelöt ja katsoimme kun muut ihmiset ruokkivat jättimäisiä hanhia sekä ankkoja. Lähellä oli myös ilmainen talvipuutarha, ja kuka nyt uskaltaisi sanoa ilmaiselle nähtävyydelle "ei"?





     



     





   Hiukan kasveja ihmeteltyämme, oli aika siirtyä museolle ja löytää opastetun kierroksemme aloituspaikka. Aika oli puolellamme, ja löysimme ryhmän lähtöruudun ajallaan, ja seuraavan tunnin ajan saimme oppia niin ajasta kun ensimmäiset ihmiset tulivat Uuteen-Seelantiin, Maoreista kuin sodissa kuolleista.




          



     

     

     Kierroksen jälkeen ryhmämme jakautui, ja sovimme tapaamisajasta aulassa parin tunnin kuluttua. Museosta löytyi myös Maorien,eläimien, soittimien ja sotimisen lisäksi varsin mielenkiintoinen "rekonstruktio" Gallipolista ja Anzacien sodasta Minecraft -maailmassa, sekä Air New Zealandin 75-vuotis -juhlanäyttely.







     




          





     


     



          





   Illan lähetessä kävimme vielä kertaalleen ulkona syömässä, ostamassa evästä matkaa varten sekä hävittämässä viimeiset dollarit matkamuistoiputiikkeihin. Kadulla kulki myös jonkin asteisen uskonnon paraati ohitse, ja meno vaikutti aika hilpeältä. Olihan nyt jo sentään perjantai, joten kukin pitää omalla tavallaan hauskaa!



   Illan edetessä tarpeeksi pitkälle, tuli myös aika suunnata lentokentälle. Pääsimme ilman sen isompia ongelmia bag-dropista ja turvatarkastuksista läpi. Päivä vaihtui juuri tuntia ennen koneeseen nousua, lento meni nopeasti, ja tällä hetkellä kello näyttää yhtätoista aamulla Japanin aikaa, istuessamme odottamassa jatkolentoa Helsinkiin. Läppäristä on myös akku aivan loppu, joten blogi jatkuu kotipuolessa näillä näkymin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti