torstai 14. tammikuuta 2016

Eeron Blogipostaus 13.1.

   Aamu alkoi omalta ja Pinjan osalta Heroes' Questissa, joka on siis käytännössä kuntotesti (seinän ylitystä, mutajuoksua jne). Apuamme ei erityisesti tarvittu kyseisessä aktiviteetissa, mutta pääsin kuitenkin jakamaan jäätelöä ohjelmaan osallistuneille.









   Lounaana oli yllättäen täytettyjä sämpylöitä mitä oltiin syöty jo useampaan otteeseen. Iltapäivä sujui uima-altaita vahtiessa varsin rattoisasti. Tuuli ainakin poltti selkänsä mutta itse selvisin vain lievällä kuumotuksella.

   Illan ohjelmana ladossa oli 007 Mocktail pippalot, eli pukukoodi oli juhlava. Lavasteita pystyttäessä kannoin painavaa laatikkoa Phillin kanssa, ja jalkani jäi kiinni reikään matossa. Tuloksena venähtänyt peukalo ja mustelmia yhdessä jos toisessakin paikassa. Juhlat onnistu kuitenkin erittäin hyvin, palkintoja tuli jaettua ja (luonnollisesti alkoholittomia) drinkkejä juotua. Kävipä meillä jalaton urheilijakin pitämässä puheen inspiraatiosta.








   Päivän päätteeksi pelattiin vielä hobittipeliä Rover Cafe:ssa Nickin ja Justinin kanssa. Ei voi muuta sanoa että mulla käy aina se huonoin tuuri korttien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti